Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita
Tiesitkö, että Lapissa on kahdeksan vuodenaikaa? Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita -pianominiatyyrikokoelman teemana on pohjoinen luonto ja sen vaihtuvat värit. Sävellykset ovat pieneen käteen sopivia lyhyitä pianokappaleita, joista monet ovat yksinkertaisempia kuin kuulokuvan perusteella voisi luulla. Kappaleissa on selkeät pedagogiset tehtävät sekä tulkinnallisesti että soittoteknisesti. Sävellysten tyylilaji on elokuvamusiikkityylin ja taidemusiikin välimaastossa – sävelkieli, josta monet lapset nauttivat. Lähes kaikissa kappaleissa pedaali on tärkeä sointivärielementti, ja monet kappaleista on helppo oppia muistamaan myös koskettimista suunnistaen.
Napapiirin tienoilla päivänvaloa on pimeimpään vuodenaikaan niin niukasti, että aamu- ja iltarusko sekoittuvat toisiinsa. Kaamosaika ei ole pelkkää pimeyttä, vaan myös taivaanrannan maagista, pehmeän sinistä tai sinipunertavaa valoa, joka heijastuu valkoisesta lumipeitteestä. Kaamos-kappaleen salaperäiset ja jännittävät harmoniat kuvaavat hämärän hetkeä ja luonnon hiljaisuutta. Koskettimia käytetään laajalta alueelta ja kappaleessa voi harjoitella pehmeää soinnutusta ja melodian kirkkautta.
Iloisesti hyppelevä Pakkastalvi kuvaa lasten leikkiä ulkona kirpeässä pakkassäässä. Sävellys on A-B-A-muotoinen, ja sen A-osan staccatot pistävät soittajan sormet napakasti töihin. Tunnelmaltaan vastakohtaisessa keskiosassa rauhoitutaan lämpimän takkatulen äärellä. Tai ehkäpä kappaleen keskiosan hitaampi syke kuvaa talvipesässään kuorsaavaa karhua? Kappaleessa voi harjoitella täsmäpedaalia, tai se on mahdollista soittaa myös kokonaan ilman pedaalia. Nuottikuva on helppo hahmottaa. Muinaisen kuuloiset harmoniat ovat kiinnostavasti duurin ja mollin välimaastossa ja kappaleessa harjoitellaan tempon ja dynamiikan vaihtelua.
Lapin kevättalven hohtavat hanget kutsuvat ulkoilemaan ja nauttimaan auringosta maalis-huhtikuussa. Hankikantokevät on rauhallinen ja onnellisen tunnelman pedaalikappale, jonka tempo voi olla erittäin hidas - lähestulkoon haukotteleva, aivan kuin kevätväsymystä olisi ilmassa. Vasemman käden rauhallisina puolinuotteina etenevä säestys on kuin kantavaa hankea, jonka päällä oikean käden häikäisevää auringonvaloa kuvaava melodia kimmeltää. Sävellaji on helppolukuinen G-duuri, ja kappaleessa on hyvä tilaisuus harjoitella muun muassa melodian ja säestyksen balansointia sekä sointuketjun hahmottamista f-viivastolla.
Nopea, synkopoiva kuudestoistaosanuoteissa kulkeva melodia kuvaa jäistä vapautuvaa jokea. Kevään riemu välittyy iloisesti virtaavassa musiikissa. Vasemmalla kädellä on albertinbassosäestys ja helppo sävellaji, F-duuri, tekee nuotinluvusta kohtalaisen helppoa. Peukaloiden ja käsien hyvin kannateltu asento auttaa kauniin lopputuloksen saavuttamisessa, ja kappaleen musiikillinen muoto on selkeä: fraasit avautuvat kerta kerran jälkeen suuremmiksi, kunnes huippukohdan jälkeen taas sulkeutuvat rauhoittuvaan diminuendoon.
Keskiyön auringon taianomainen valo kuvataan jazz-tyylisin harmonioin ja pehmein pedaalisoinnein. Tässä kappaleessa harjoitellaan kevyttä kosketusta ja tunnelman luomista. Kappaleen keskiosan Disney-henkinen huippuhetki vaatii tukevaa sormenpäiden pitoa ja liikkeiden tarkkaa hallintaa.
Kokoelman ainoa nelikätinen kappale kuvaa sadonkorjuun aikaa, joka on monen mielestä paras hetki vuoden kierrossa. Pohjoisessa sadonkorjuu tarkoittaa tyypillisesti luonnonmarjojen ja sienien poimimista, ja tässä kappaleessa ollaankin iloisesti metsässä. Tämän kansanmusiikkityylisen kappaleen nopean rytmikäs takapotkupoljento ja napakat staccatot kuvaavat poron letkeää askellusta maantiellä. Yhteissoittokappaleen haaste on nopeat crescendot ja diminuendot ja tarkka yhteinen koordinatio sekä primo-soittajan ketterä artikulaatio.
Yksi kokoelman hittikappaleista on Ruska, joka on oikeastaan teema ja muunnelmat miniatyyrimuodossa. Olen kuullut sanottavan, että d-molli on kaikista surullisin sävellaji, ja omassa musiikillisessa väripaletissani se on punainen, joten mielestäni se kuvaa ruskan värejä parhaiten. Kappaleessa voi kuulla haikeutta menneestä kesästä ja syksyn lehtien havinaa tuulessa. Vasemman käden laskeva terssisäestys pysyy samana läpi koko kappaleen, ja oikealla kädellä vuorottelevat erilaiset sorminäppäryyttä vaativat elementit: trillit, tremolot ja asteikkokuvioinnit. Kappale vaatii pedaalin osalta tarkkaa kuuntelua, ja ei siksi sovi välttämättä aivan ensimmäiseksi pedaalikappaleeksi.
Värikkään ruskan jälkeen tulee pimeä ja kylmä vuodenaika, jolloin odotetaan ensilunta. Lapissa lumi sataa loka-marraskuussa. Ensilumi-kappaleen synkkä Halloween-tunnelma kuvaa aluksi hiljalleen mustaan maahan satavia lumihiutaleita. Oikean käden hiljaisena alkava pahaenteinen riffi jatkuu läpi kappaleen. Lumipyry yltyy ankaraksi ja lopuksi taas hiipuu. Kappale on yksi pitkä crescendo-diminuendo, jossa vasemmalla kädellä on tärkeä rooli musiikillisen kaaren rakentajana. Kahdeksan vuodenajan sykli päättyy samantyylisessä tunnelmassa, mistä alkoikin.
Sumuisella saarella on salaperäistä tunnelmaa. Tässä kuulokuvaansa helpommassa kappaleessa harjoitellaan muun muassa murtosointuja ja käsien ristiinviemistä sekä pedaalinkäyttöä. Kappaleen keskiosan pysähtyvä ja eksynyt tunnelma on kuin ilmassa leijuvia kysymysmerkkejä. Lopetuksessa on tärkeä pedaaliefekti: viimeinen d-mollisointu paljastetaan ”sumusta” nostamalla pedaali mahdollisimman hitaasti.
Yksi kokoelman omista suosikeistani on Salaiset vuoret. Sitä harjoitellessa on hyvä huomata vasemman käden hyvä asento: säestyskuvio onnistuu kauniisti ja tasaisesti kun soitetaan aivan peukalon kärjellä ja kannatellaan kättä ”korkeassa” asennossa. Litteällä kädellä säestyksestä tulee hankala, mutta pyöreä käden asento auttaa. Oikean käden terssimelodia on yksinkertainen, mutta vaatii sekin pariäänten hyvää hallintaa. B-osassa käsivarret vapautuvat tuottamaan runsaampaa sointia ja koko kehon joustavuus on tärkeää. Tämä on hyvä harjoitus vaikkapa erityisen staattisesti istuvalle tai jännittyneelle soittajalle. Kappaleen nimi antaa myös pohjan tulkinnalliselle keskustelulle: miksi vuoret ovat salaiset? Onko siellä ennen löytämättömiä kasveja tai hyönteisiä, salainen aarre tai kenties taikametsä?
Vihkon viimeinen sävellys, Revontulitaivas, vaatii soittajalta hieman virtuoosiasennetta ja rohkeutta, vaikka onkin lopulta melko yksinkertainen. Sen helisevät kuudestoistaosakuviot alkavat hitaasti ja hiljaa, kuin taivaalla ensin vain hieman vihertävät revontulet, mutta kiihtyvät ja voimistuvat sitten täyteen loistoonsa, kunnes sammuvat taas uudestaan. Keskiosan kvartit ja matalat oktaavit kuvaavat kylmää ja mustaa yötaivasta. Räiskyvien revontulien jälkeen viimeinen basso-oktaavi soitetaan mykkänä ennen pedaalin häivyttämistä - jäljelle jää vain tumma taivas revontulien hiipuessa.
